Kokemusta tulevaisuuden työntekijöille!
TET on peruskoulun työelämään tutustumisjakso, joka auttaa oppilaita mahdollisesti löytämään
oman tulevaisuuden ammattinsa. Seuraava TET-jakso Aurassa on viikolla 11-12. TET-harjoittelijan
voi ottaa avuksi arkiseen aherrukseen, tai vaihtoehtoisesti voi miettiä jonkin projektiluonteisen
hankkeen, johon ei tahdo itsellä olla aikaa tai osaamista. Esimerkkeinä erilaiset käännöstyöt, somemarkkinointi, näyteikkunan somistaminen tai muu vastaava. Tärkeintä on miettiä etukäteen
työtehtävät harjoittelujaksolle, tällöin voit ennakkoon kertoa tarpeesi ja löytää sopivan osaajan.
Käytännössä harjoittelijan ”palkkaaminen” se on hyvinkin simppeliä. Vastaatte vaan ”kyllä” hakijan
kysyessä harjoittelupaikkaa, täytätte lomakkeen, mietitte harjoittelujakson ajaksi mielekästä
tekemistä ja varaudutte opastamaan harjoittelijaa riittävästi. Ja jakson päätyttyä annatte arvionne,
miten oppilas mielestänne suoriutui tehtävistään. Ei muuta! Harjoittelusta ei makseta palkkaa eikä
tarvitse miettiä vakuutuksia tai muita työnantajavelvoitteita.
Meillä Matin Mainio -sinappitehtaalla oli ensimmäinen harjoittelija viime syksynä. Mekin alkuun
hieman epäröimme, että voimmeko tarjota mielekästä tekemistä ja riittävää ohjausta viikoksi,
varsinkin, kun pahin joulusesonki oli päällä ja töitä tehtiin kovalla tahdilla. Päätöksemme osoittautui
kuitenkin oikeaksi, koska meidän harjoittelijamme oli hyvin oma-aloitteinen, innokas, eikä
kaihtanut tylsempiäkään työtehtäviä. Sovimme harjoittelujaksosta melko viime tingassa emmekä
ehtineet miettiä mitään erityistä projektia harjoittelujaksolle, vaan otimme hänet mukaan arkiseen
aherrukseen. Pyrimme ottamaan hänet mukaan kaikkiin eri työvaiheisiin, mutta pääasiassa
työtehtävät olivat pullotuslinjastolla työskentelyä. Yllätyimme positiivisesti, miten nopeasti hän oppi rutiinit ja tunnisti pullotuslinjalla ongelmatilanteet ennen kuin edes ehdimme niiden ratkaisuun opastaa. Hän oli kiinnostunut yrityksemme toiminnasta kokonaisvaltaisesti ja mielellämme kerroimme hänelle yrittäjyydestä niin hyvässä kuin pahassakin.
Haluankin kannustaa kaikkia yrityksiä rohkeasti tukemaan nuoria uravalinnoissaan ottamalla heidät
TET-harjoittelujaksolle. Parhaimmassa tapauksessa saatte hänestä tulevaisuudessa kiireapulaisen,
kesätyöntekijän, tai jopa kokoaikaisen työntekijän tai yrityksenne jatkajan!
Marko Mäkilä
Puheenjohtaja, Auran Yrittäjät
Yrittäjä, Vaskion Mauste Oy
Kysely auralaisille yrittäjille ja työnantajille
Koronakriisi on vaikeuttanut huomattavasti nuorten mahdollisuuksia saada TET-harjoittelu- sekä kesätyöpaikkoja.
Auran yhtenäiskoulun 8. luokkien TET (työelämään tutustumisjakso) on tulossa viikoilla 11 (15.-19.3.) ja 12 (22.-26.3.). Kartoitamme kyselyllä teidän tarpeitanne ja koitamme näin ollen yhdistää tekijät ja tarpeet. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä Auran kunta sekä Auran Yrittäjät ry.
Käythän vastaamassa lyhyeen kyselyyn 28.2. mennessä http://bit.ly/3pzd8vJ
Kiitos osallistumisesta!
Lisätiedot:
Marko Mäkilä
puheenjohtaja
Auran Yrittäjät ry
040 583 1887/ sinappi@matinmainio.fi
Anna-Mari Alkio
kehittämisjohtaja
Auran kunta
040 631 0464/ anna-mari.alkio@aura.fi