Yrittäjäviikon artikkeli ?
WS Motors Oy löysi synergiaetua Aurasta

WS Motors Oy on vuonna 2018 Aurassa perustettu autoliike, joka ostaa, sekä myy autoja ja muita kevyitä moottoriajoneuvoja. Yrityksen takana seisoo kaksi nuorta yrittäjää: Oskari Wärri ja Heikki Simola. Alun sivutoiminen tekeminen on kasvanut työnantajayritykseksi.
– Yrittäjyyden taustalla on halu toteuttaa itseään, tarve täyttää elämänsä asialla, josta tykkää, tuumii Heikki Simola, toinen WS Motorsin yrittäjistä.
– Meitä kiinnosti autot: ensin tuotiin autoja ulkomailta ja siitä sitten yritys kasvoi kivasta sivutoimisesta tekemistä ammatiksi, Heikki kertoo.

Oskarilla oli ollut yritys jo aikaisemmin, mutta Heikki oli tutustunut itsenäiseen tekemiseen ja hallintoon juniorijalkapallojoukkueen valmentamisen kautta.
– Itselläni ei ollut yrittäjätaustaa. Ammensin yrittäjyyteen oppeja valmentajauraltani. Muistan, että moni epäili että hallitsenko valmennuksen kokonaisuutta, mutta iällä ei mielestäni ollut merkitystä. Ikä ei aina määrittele sitä milloin voi ryhtyä vaativaan tehtävään, kunhan on paloa ja halua. Jos nuorella on joku päivittäinen tekeminen: siitä on aina apua kokonaisuuksien ja aikataulujen hallintaan.

Aura on lähellä kaikkea

WS Motors Oy toimii Aurasta käsin ja rakennutti kuntaan myös oman toimitilahallinsa.
– Alussahan tuontitoiminta ei varsinaisesti vaatinut toimipistettä. Organisoimme tuontitoimintaa Oskarin isän maansiirtofirman pihasta. Sitten kasvun myötä tarvittiin liiketila lähempää Turkua, lähempää keskittymää, Heikki muistelee yrityksen alkutaipaletta.

Yrityksen sijainti ei ole Heikki Simolan mukaan kaikki kaikessa, mutta on hyvä, jos autoliikkeen läheltä löytyy katsastusasema, autokorjaamo ja että osien hankkiminen on helppoa. Turkuun muuttaminen olisi ollut kuitenkin Simolan mukaan liian kova taloudellinen riski.
– Me saimme tukea Aurasta monella tavalla. Paikallinen yrittäjä päätti rakentaa hallin, jonka ensimmäiseen valmiiseen osaan me muutimme. Maksoimme aluksi alennettua vuokraa ja se edesauttoi alkuvaihetta. Myös Auran kunta on ollut yrityksemme tukena.

Investointi maalaiskuntaan kannatti

WS Motors Oy viihtyi hyvin Aurassa ja lopulta yritys päätyi investoimaan omaan halliin.
– Näimme, että sijainti Aurassa on aika optimi. Isompien ostosten takia ihmiset ovat valmiita matkustamaan sen puoli tuntia.
Vuokratiloissa toimittuaan yritys havaitsi, että Aurassa on hyvä yrittää.
– Kunnan sujuvan toiminnan takia investoimme juuri Auraan, kun oma halli päätettiin rakentaa. Toki muitakin vaihtoehtoja punnittiin, mutta Aura koettiin niistä kokonaisuutena parhaaksi. Maalaiskunnassa myös viranomaiskontakti on sujuvaa, meillä on hyvät kokemukset kunnasta. Täällä on aito valmius auttaa yrittäjää ja Aurassa on myös yrittäjien välillä hyvä yhteinen tekemisen henki.
Heikki Simola kokee, että Aurassa pääsee myös helposti sisään yrittäjäyhteisöön. Hänen mukaansa apua saa ja yhteistyö toisten yrittäjien kanssa on myös omalle yritykselle aina hyödyllistä.
– Pienemmällä paikkakunnalla on hyvä synergiaetu.

#yrittäjäviikko #yrittäjät #aurankunta #yhteistyö

Teksti: Johanna Kuusenoja/ Mediatoimisto Kraak Oy

Kuvassa yrittäjät Heikki (vas.) ja Oskari uuden toimitilan avajaisissa 18.6.2022.