Hengitystieinfektion oireissa on aina jäätävä heti kotiin ja tehtävä mahdollisuuksien mukaan kotitesti.

Suosittelemme vahvasti, että vältät vapaaehtoisesti kontakteja muihin kuin samassa taloudessa asuviin vähintään viiden päivän ajan tai kunnes olet ollut oireeton 2 vuorokautta. Oireisena on tärkeä välttää kontakteja, vaikka kotitesti olisi negatiivinenkin.

Kotitestin ollessa positiivinen suosittelemme myös aina samassa taloudessa asuvia välttämään ulkopuolisia kontakteja, kunnes mahdollisesti viimeisenä sairastuneen perheenjäsenen sairastumisesta on kulunut 5 vuorokautta tai hän on ollut oireeton vähintään 2 vuorokautta.

Sinun ei tarvitse ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon eikä hakeutua terveydenhuollon koronatestiin, jos oireesi ovat lieviä.

Jos sinulla on vakavia oireita kuten hengenahdistusta tai yleistilan laskua, ota yhteyttä terveydenhuoltoon tai hätätilanteessa soita 112.

Oireettomia ei lähtökohtaisesti testata.

Terveydenhuollossa tapahtuvaa koronatestausta suositellaan kuitenkin seuraaville oireiselle tai altistuneille henkilöille:

  • hengitystieoireet vakavia
  • sosiaali- ja terveydenhuollon potilas/asiakastyötä tekeville työntekijöille
  • henkilöille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin
  • raskaana oleville
  • rokottamattomille yli 60-vuotiaille, jotka eivät ole edeltävän 6 kuukauden aikana sairastaneet koronaa
  • varusmiehille
  • todistukseksi poissaoloon oikeudenkäynnistä
  • testi on oleellinen osa koronapassia (aiemmin vain 0 tai 1 rokotetta saatuna)
  • eristys- tai karanteenipäätös on taloudellisesti tärkeä (palkaton sairasloma, matka peruuntunut, ..)

Koska viralliset testit Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ohjaamina vähenevät, esimerkiksi koululaisia tai päiväkoti-ikäisiä ei aktiivisesti enää PCR testata. Näin ollen myös eristyksiä tai karanteeneja ei enää aiempaan tapaa määrätä. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää ymmärtää kasvomaskien käytön merkitys kaikkialla, missä on muita ihmisiä. Kasvomaskit ovat ainoa suoja taudilta. Riittävät etäisyyden muihin ihmisiin tulee pitää mahdollisuuksien mukaan ja käsien pesu on tärkeää.

Katja Virta
Johtava lääkäri
Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä