Auran Kauppojen Yö 2023- teemana palveleva ja monipuolinen Aura

Auran Kauppojen Yö tullaan järjestämään perjantaina 27.10. ja tapahtuman kellonaika on 17-22 (leimapasseja voi palauttaa tuona kellonaikana). Tapahtuma tullaan järjestämään jo kolmatta kertaa ja aiempina vuosina tapahtuma on saanut väkeä hyvin liikkeelle. Toivottavaa olisi, että kaikki mukana olevat liikkeet palvelisivat tuona päivänä klo 22 asti.

Tapahtuman tarkoituksena on esitellä Auran monipuolista ja kattavaa palvelutarjontaa sekä kiinnittää huomiota paikallisten palveluiden käyttämiseen. Oman kunnan elinvoimaisuuteen voi helposti meistä jokainen vaikuttaa tukemalla paikallisia yrittäjiä, käyttämällä heidän palveluitaan ja ostamalla tuotteet kunnan kivijalkaliikkeistä.

Tarkoituksena on

  • tehdä tapahtumakartta, johon jokainen osallistuja saa omat tarjouksensa ja tapahtumansa esille
  • luoda jälleen leimapassi, jossa kerätään 6 leimaa paikallisista yrityksistä ja sillä saa Auraamosta kunnan toimipisteeltä jälleen yllätyksen. Lisäksi kaikkien leimakuponkien palauttaneiden kesken arvotaan yksi isompi lähituottajien tuotepaketti.
  • osallistaa myös muita toimijoita mukaan esittelemään omaa toimintaansa ja järjestää oheisohjelmaa. Kaikki ovat tervetulleita mukaan tapahtuman järjestämiseen! Oheisohjelmat tullaan esittelemaan erikseen tapahtuman kartassa.

Toivomuksena olisi että,

  • liikkeet keksisivät mielenkiintoista ohjelmaa (arvontaa, tuote-esittelyjä, maistiaisia tms.) sekä hyviä tarjouksia, jotta ihmiset saadaan jälleen runsain joukoin liikkeelle.
  • mukana olevat liikkeet olisivat avoinna klo 22 asti.
  • liikkeet osallistuisivat Halloween-teemaiseen koristeluun omissa toimipisteissään.

Aikataulu:

  • Markkinoinnin aikataulu:
    Vko 38 tapahtuman luonti ja ennakkomarkkinointi sekä mukana olevien liikkeiden metsästys
    Vko 39 Liikkeiden tietojen (tarjoukset ja ohjelma) keräys karttaan- ilmoitathan omasi 1.10. mennessä!
    Vko 40 Kartan toteutus ja tapahtuman ennakkomarkkinointia, kohteiden/ rinnakkaisjärjestäjien lisääminen FB-tapahtumaan
    Vko 41-42 Kartan julkistus, materiaalien toimitus mukana oleviin liikkeisiin
    Vko 43 TAPAHTUMA VIIKKO- markkinointia, markkinointia!
  • Kartta ja ohjelma valmiina 11.10. mennessä

Markkinointi:

  • Jokainen osallistuja saa käyttöönsä yhteiset markkinointimateriaalit ja saa kutsun Facebook-tapahtuman rinnakkaisjärjestäjäksi. Maksullista mainontaa somessa. Kunta ostaa mainostilaa niin printistä kuin digistä paikallislehdestä, Turun Sanomista ja mahdollisesti muista lähialueen lehdistä.
  • Markkinointikanavat: tiedote, Facebook- ja Instagram, lehdet, ilmoitustaulut

Ilmoitathan siis liikkeesi mukaan sekä omat tapahtuman tietosi viimeistään 1.10. linkin kautta TÄSTÄ!

Vielä ehtii muutenkin ideoida ja vaikuttamaan tapahtumaan, joten olethan rohkeasti yhteydessä!

Yhteistyöterveisin

Anna-Mari Alkio
elinvoimajohtaja
Auran kunta
040 6310 464
anna-mari.alkio@aura.fi