Kokoontumisrajoitukset päättyivät Varsinais-Suomessa
Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat jälleen mahdollisia Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa 15.2.2022 alkaen. Asiakkaille ja osallistujille tarkoitetuissa tiloissa toiminta on kuitenkin edelleen kyettävä järjestämään siten, että osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.
AVI:n tiedote
Koronarajoituksia kevennetään asteittain Varsinais-Suomessa
Lue Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin uusin tiedote täältä.
Maskit 5. luokasta ylöspäin hiihtoloman jälkeen
Laaja etätyösuositus on voimassa toistaiseksi ja Varsinais-Suomessa seurataan valtakunnallista suositusta. Tarkoituksena on, että valtakunnallinen etätyösuositus päättyisi 28. helmikuuta.
Hiihtoloman jälkeen (28.2.) voidaan luopua maskisuosituksesta 1.-4. luokkalaisille, maskia saa kuitenkin halutessaan käyttää.
5. luokkalaisille ja sitä vanhemmille koululaisille sekä opiskelijoille suositellaan vielä maskia.
Alueellisen koronakoordinaatioryhmän seuraava kokous 1.3.
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä pitää nyt kahden viikon tauon ja kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 1.3.2022, ellei koronarintamalla tapahdu mitään erityistä.