Valtioneuvoston asetuksen mukaisesti aikaisemmin linjatut rajoittamistoimet ajalle 18.3.–13.4. jatkuvat toukokuuhun 13.5. asti. Aiemmin ilmoitetut rajoitukset ja toimenpiteet Auran kunnassa löytyvät kokonaisuudessaan 17.3. julkaisussa kunnan tiedotteessa.

  • Auran yhtenäiskoulu ja Kirkonkulman koulut pidetään suljettuna 13.5. asti. Koulujen opetusjärjestelyt jatkuvat aiemmin ilmoitetun käytännön mukaisesti.
  • Varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu toistaiseksi aiemmin ilmoitetun käytännön mukaisesti.
  • Kunnanvirasto on suljettuna 13.5. saakka. Kaikki asiointi pyydetään hoitamaan ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Kunnan työntekijät vastaavat suoriin puhelinnumeroihinsa, jotka löytyvät kunnan kotisivuilta, ja myös puhelinvaihde on auki. Asiakastapaamiset ovat mahdollisia etukäteen sopien. Myös kunnantalon muut tilavaraukset on peruutettu toistaiseksi.
  • Sosiaalitoimiston toiminnot jatkuvat. Toimistossa palvellaan ensisijaisesti ajanvarauksella. Flunssaoireisia ei tavata henkilökohtaisesti. Lasten ja perheiden palvelut ovat edelleen toiminnassa.
  • Koti- ja tukipalvelut jatkuvat. Yli 70-vuotiaiden asiointipalvelua koronavirusepidemian takia jatketaan. Vierailukieltoa palvelutalo Hoivakotiin ja Mikonpolun palveluasuntolaan jatketaan 13.5.2020 saakka. Kunnan kaupassakäyntiapu jatkuu yli 70-vuotiaille ja riskiryhmiin kuuluville.
  • Kirjasto (myös omatoimi) on suljettuna 13.5. saakka. Työntekijät tavoittaa puhelimitse ja sähköpostilla. Kirjastolle on avattu puhelinpäivystys.
  • Liikuntatilat ovat toistaiseksi suljettu ja tilojen varaukset on peruttu.
  • Auraamo ja sen kaikki tilat ovat suljettuna 13.5. saakka. Auraamon pop up -tilan varaukset siirtyvät myöhemmäksi.
  • Nuorisotoimi päivystää etänä sosiaalisessa mediassa ja Discord-palvelussa. Kulttuurinen nuorisokahvila Cafesco on suljettu 13.5. saakka. Kv-klubi, 5.-6. lk. klubi ja avoimet nuorisoillat on peruttu.
  • Kaikki vapaa-aika- ja kulttuuritoimen järjestämät tilaisuudet on peruttu 13.5. saakka.
  • Yrittäjille suunnattu koronainfo päivittyy  yrittäjäpalveluiden sivuille.

Tietoa ja ohjeita koronatilanteesta löytyy kunnan infosivulta aura.fi/korona