Auran kunnan ja ravintola Hullun Ponin vuokrasopimus on lainvastainen. Kompromissi ei ole mahdollinen, koska kyseessä ei ole mielipideasia, vaan lainsäädäntö.
Kunnan toiminnan ja julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kuntalain (410/2015) 130 §:n säätelee kunnan omistaman vuokrasopimuksen markkinaehtoisuudesta. Kunnan luovuttaessa tai antaessa vuokralle vähintään kymmeneksi vuodeksi omistamansa kiinteistön ilman 130 §:n 1 momentin mukaista tarjouskilpailua, puolueettoman arvioijan on arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso.
Kuntalain 130 §:n lisäksi kunnan tulee noudattaa myös yhdenvertaisuus-, tarkoitussidonnaisuus- ja objektiviteettiperiaatteita, jotka tulevat perustuslaista. Kunnan tulee siis kohdella kaikkia alueensa yrittäjiä tasapuolisesti.
Kuntalain 128 §:n mukaisesti kunnan toimiessa kilpailutilanteessa markkinoilla sen on hinnoiteltava toimintansa markkinaperusteisesti. Julkisyhteisön tulee hinnoitella tuotteensa ja palvelunsa siten, että markkinoilla tapahtuva toiminta on kannattavaa. Hinnoittelun markkinaperusteisuutta arvioitaessa tämä tarkoittaa, että tuotoilla katetaan kaikki toiminnan kustannukset sekä kohtuullinen tuotto toimintaan sitoutuneelle pääomalle.
Sähkön kulutuksen kasvu on vuokralaisen vaikutuspiirissä ja sähköä kuluttavien laitteiden kunnossapito- ja huolto vuokralaisen vastuulla. Selvyyden vuoksi todettakoon, että kiinteistössä ravintolalla on oma sähkönkäyttöpaikkansa ja mittarinsa, Auraamon puolella omansa. Esimerkiksi vuonna 2023 ravintolan käyttöpaikan sähkölasku on ollut yhteensä lähes 11 200 euroa, josta ravintoloitsija on maksanut vuokrasopimuksen mukaisen 12 x 93 euroa eli 1 116 euroa. Loput noin 10 000 euroa ravintolan toimintaan käytetystä sähköstä on maksettu lainvastaisesti julkisella rahalla.
Torstaina 27.2. julkaistavalla kunnanhallituksen esityslistalla esitän vuokrasopimuksen irtisanomista, koska sopimus on kunnalle kohtuuton ja lainvastainen. Kunnanhallitus käsittelee asian kokouksessaan 3.3. Sopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Vuokrasuhdetta nykyisen toimijan kanssa on mahdollista jatkaa, kun vuokrataso on määritelty lain mukaisesti markkinaehtoisesti ja sähkö-, vesi- ja muut vuokrasopimuksen kohteena olevan tilan käytöstä aiheutuvat kustannukset ovat kokonaisuudessaan vuokralaisen vastuulla.
Sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua ja paikallislehden kirjoittelua ajatellen on hyvä muistaa faktojen tarkistus ja käytöstavat ennen voimakkaita kannanottoja. Viranhaltijana valmistelen ja esittelen asiat päättäjille virkavastuun ohjaamana, en fiiliksen perusteella. Auran kunta ei myöskään kommentoi epävirallisten someryhmien keskusteluja vaan tiedottaa asioista omilla kanavillaan.
Kunnanjohtajaa ja muita viranhaltijoita on mahdollista tulla tapaamaan eri tilaisuuksiin, esimerkiksi yrittäjien aamukahveille. Kasvokkaisen tapaamisajan voi myös sopia ehdottamalla tapaamisaikaa vaikka viestillä tai sähköpostitse. Kynnys on ollut matala, toivottavasti näin on myös jatkossa.
Yhteistyöterveisin,
Terhi Källi
terhi.kalli@aura.fi
040 630 5340