Syksyn kiertävät keräykset alkavat

Tiedote. Julkaistu: 06.09.2021, 09:34
Lounais-Suomen Jätehuolto

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) pyörillä liikkuva lajitteluasema Siira sekä Pop up -lajitteluasema aloittavat syyskauden kierroksensa kuluvalla viikolla. Siira pysähtyy ensimmäiseksi Nauvon Vikomissa ja Pop up -lajitteluasema Ruskon keskustassa. Kiertävien keräysten pysähdyksiä on loppuvuoden aikana kaikkiaan 25 ympäri LSJH:n toimialuetta.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) kiertävät keräykset aloittavat tällä viikolla syksyn kierroksensa. Keräysauto Siira pysähtyy syyskuussa Nauvossa, Pop up -lajitteluaseman syyskuun kohteet löytyvät Ruskolta, Paraisilta, Kiikalasta, Naantalista, Särkisalosta ja Lemusta. Loppuvuoden aikana Siira ja Pop up vierailevat kaikkiaan 25 kohteessa ympäri LSJH:n toimialuetta.

Siira vastaanottaa samoja jätteitä kuin kiinteät lajitteluasemat. Asemalle voi tuoda jätteitä henkilöauto-, pakettiauto- ja peräkärrykuormina. Siiraan voi tuoda maksutta esimerkiksi kotitalouksien vaarallisia jätteitä (enintään 50 kg/l), kodinkoneita, metalliromua ja poistotekstiiliä (tekstiili tiiviisti muovipussiin pakattuna). Hinnaston mukaan vastaanotetaan lajiteltua siivous ja remonttijätettä sekä huonekaluja ja muuta suurikokoista jätettä. Asbestia Siira ei vastaanota.

LSJH:n Pop up -lajitteluasemalla otetaan maksutta vastaan pieniä määriä asumisessa syntyviä jätteitä, jotka asiakas pystyy kantamaan paikalle itse. Asukas voi tuoda asemalle maksutta vaarallisia jätteitä, kodin rikkinäisiä sähkölaitteita ja poistotekstiiliä (tekstiili tiiviisti muovipussiin pakattuna).

Siiran ja Pop upin avulla osa lajitteluasemien palveluista on pyritty tuomaan lähemmäksi haja-asutusalueen asukkaita. Pop up palvelee myös autottomia asukkaita keskusta-alueilla. Kunnissa, joissa LSJH kilpailuttaa asukkaan puolesta jätteenkuljetuksen, kiertää Pop up -lajitteluaseman mukana palveluneuvoja, joka vastaa jätehuoltoa koskeviin kysymyksiin ja voi tehdä muutoksia esimerkiksi kodin jäteastian tyhjennysväleihin.

Suuremmat autolla ja peräkärryllä tuotavat jätteet sekä maataloustoiminnasta peräisin olevat vaaralliset jätteet on vietävä suoraan jollekin LSJH:n 12 kiinteästä lajitteluasemasta. LSJH:n alueella on yhteensä 17 vaarallisen jätteen vastaanottopistettä, jotka palvelevat vuoden ympäri. LSJH:n kiinteät vastaanottopisteet löytyvät osoitteista www.lsjh.fi/jatekeskukset-ja-asemat sekä www.lsjh.fi/vaarallisten-jatteiden-vastaanotto.

Siiran pysähdykset syyskuussa

 

NAUVO Vikom ti 7.9. klo 16.30–18, Nauvon saaristotie 3898

Loka–marraskuussa Siira pysähtyy Nauvossa, Nousiaisissa, Velkualla, Röölässä ja Mynämäessä. Tarkemmat aikataulut osoitteessa www.lsjh.fi/siira

 

Pop up -lajitteluaseman pysähdykset syyskuussa 2021

 

RUSKO keskusta ke 8.9. klo 15–18, Hiidenvainion koulu
PARAINEN keskusta ti 14.9. klo 15–18, ST1-aseman piha

SALO Kiikala ti 21.9. klo 15–18, Komisuon koulu
NAANTALI keskusta ke 22.9. klo 15–18, Muumiparkki (mukana palveluneuvoja)

SALO Särkisalo ti 28.9. klo 15–18, Särkisalon koulu
MASKU Lemu ke 29.9. klo 15–18, Lemun koulu (mukana palveluneuvoja)

Loka–marraskuussa Pop up -lajitteluasema pysähtyy Salon Kiskossa, Turun Pansiossa, Aurassa, Raisiossa, Mynämäen Karjalassa, Salon keskustassa, Kaarinan keskustassa, Turun Lausteella, Maskun keskustassa, Nousiaisten keskustassa, Turun Pahaniemessä ja Hirvensalossa.

Tarkemmat aikataulut osoitteessa www.lsjh.fi/pop-up-lajitteluasema.

Siirassa on tällä hetkellä käytössä vain korttimaksu, ja suosittelemme maskin käyttöä kiertävissä keräyksissä asioiville.

 

Lisätiedot:
palveluesimies Jaana Saario-Lomppi
puh. 020 728 2145
jaana.saario-lomppi@lsjh.fi

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) on 17 kunnan omistama yhtiö. Huolehdimme kuntien puolesta asukkaiden jätehuollon järjestämisestä ja jäteneuvonnasta. Tarjoamme palveluita myös kuntien kiinteistöille. Toimialueella asuu noin 420 000 asukasta, vapaa-ajan asuntoja alueella on noin 36 000. Yhtiön tavoitteena on pienempi kuorma huomiselle!

Liitteet