Mikä ihmeen liikuntaneuvonta? Kyllähän minä osaan liikkua ilman neuvoja?
Auran kunnan maksuton liikuntaneuvonta voi olla apunasi oman liikuntaharrastuksen aloittamisessa. Liikuntaneuvonta on henkilökohtaista ohjausta, joka on aina asiakkaan eli sinun toiveiden ja tarpeiden mukaista. Liikuntaneuvonnan asiakkaiden kanssa on esim. aloitettu kuntosaliharrastus, käyty kävelylenkeillä, tutustuttu Auran kunnan ulkoliikuntapaikkoihin, selvitetty paikallisia harrastusmahdollisuuksia sekä katsottu yhdessä fysioterapeutin kotijumppa-ohjeita. Joidenkin asiakkaiden kanssa tavataan vain kerran, toisten kanssa tavataan säännöllisesti kerran tai kaksi kuussa. Liikuntaneuvonta voi siis olla jokaisen asiakkaan kohdalla täysin erilaista.
Miten sitä liikuntaneuvontaa sitten saa ja kuka sitä saa? Liikuntaneuvonta kuuluu kaikille auran kuntalaisille ikään, sukupuoleen tai kuntotasoon katsomatta. Tärkeintä on, että olet itse halukas aloittamaan liikuntaharrastuksen ja olet motivoitunut tekemään muutoksia arkeesi. Liikuntaneuvonnan asiakkaaksi pääset helposti, otat vain yhteyttä Janiikaan joko soittamalla, viestillä (myös whatsapp käy) tai sähköpostilla ? Varaamme yhteisen ajan ja ensimmäisellä tapaamisella teemme suunnitelman jatkoa varten.
Mitä liikuntaneuvonta ei ole? Se ei ole esimerkiksi kisoihin tähtäävää valmennusta, kuntoutusta eikä terapiaa, mutta se voi olla apuna esim. kuntoutuksesi päätyttyä. Mikäli liikuntaneuvonnan aikana todetaan, että jokin muu palvelu olisi sinulle sopivampaa, Janiika auttaa myös palveluohjauksessa eteenpäin.
Liikuntaneuvontaa Aurassa tarjoaa kunnan hyvinvointikoordinaattori Janiika Toivoniemi. Tavoitat hänet puhelimitse numerosta 040-1834929 tai sähköpostilla janiika.toivoniemi@aura.fi. Janiika on itsekin löytänyt liikunnan elämäänsä vasta aikuisena ja on erikoistunut nimenomaan aloittelijoiden ja elintapamuuttujien ohjaamiseen, joten häneen uskallat olla yhteydessä hyvin matalalla kynnyksellä! ?