24.3.2021
Auran nuorisoteatteri -hanke etenee kovaa vauhtia!
Tällä hetkellä remontoimme Auraamon monitoimitalon teatteritilaa. Teatteritilaa maalataan mustaksi, eli niin kutsutuksi Black boxiksi. Maalaustöiden lisäksi tilassa on jo tehty sähkötöitä sekä muita tarvittavia muutostöitä, jotka helpottavat teatterin tulevaa toimintaa. Kevään aikana tilaan asennetaan vielä ainakin valo- sekä äänentoistojärjestelmä.
Ensimmäinen ideointityöpaja nuorten kanssa on pidetty maaliskuun aikana etänä. Työpajassa ideoitiin nimeä tulevalle nuorisoteatterille sekä pohdittiin, mitä nuoret toivovat nuorisoteatterilta tulevaisuudessa. Työpajoja järjestetään kevään aikana vielä kaksi ja mukaan saa ilmoittautua nuorisoteatteri hankekoordinaattori Riitta Lindroosin kautta.
Ilmoittautuminen ja kyselyt riitta.lindroos@aura.fi
Vaikka teatteritila onkin remontissa, on auralaisille nuorille tarjottu Auran malli – harrastamisen pilottihankkeen kautta maistiaisia siitä, mitä teatteriharrastus voisi tulevaisuudessa olla. Auran malli – harrastamisen pilottihankkeessa toteutetaan nuorten Teatterikerho sekä Draamakerho aina maanantaisin toukokuun loppuun asti. Valitettavasti vallitsevan pandemiatilanteen takia Teatterikerhoa on pidetty vasta yhden kerran, mutta Draamakerho on toteutettu etänä. Toivomme, että pääsemme jatkamaan myös Teatterikerhoa mahdollisimman pian!
Auran nuorisoteatterille on perustettu oma instagram -tili, jota kannattaa seurata. Siellä julkaistaan kevään aikana erilaisia kyselyjä esimerkiksi Auran nuorisoteatterin tulevista nimi- sekä logo vaihtoehdoista! Auran nuorisoteatterin Instagram -tilin löydät: #aurannuorisoteatteri
Auran kunnan nettisivuilta löytyvästä Auran nuorisoteatterin -blogista löydät tarkempia kuulumisia hankkeen edistymisestä. Lisäksi blogissa kuullaan myös teatterialan ammattilaisia haastattelujen muodossa. Blogi löytyy täältä: https://aura.fi/nuorisoteatteri-auraan-blogi/
Kaiken tämän ohessa kehitämme nuorisoteatterille sopivia arvopohjia sekä toimintasuunnitelmaa tulevaisuutta varten. #aurannuorisoteatteri
Auran kunnan vapaa-aikatoimi hallinnoi tänä vuonna LEADER-hanketta, jonka avulla Auraan perustetaan oma nuorisoteatteri.