Auran kunta on varannut vuodelle 2025 osallistavaan budjetointiin 5 000 euroa.

Osallistava budjetointi on edennyt toiseen vaiheeseen. Osallistavan budjetoinnin ensimmäisellä kierroksella kuntalaiset saivat vapaasti jättää ehdotuksia summan käyttämiseksi. Kuntalaiskysely ehdotuksista oli avoinna 3.-21.3.2025 välisenä aikana. Ehdotuksia tuli 40 kappaletta ja niistä valittiin äänestykseen budjetin puitteissa toteuttamiskelpoiset eniten ehdotuksissa esiintyneet ideat.


Vaihtoehdot ovat:
1. Koivuniemen virkistysalueen yleisösaunan lämmittäminen kesäkaudella
2. Erilaisten tapahtumien järjestäminen esimerkiksi iltatorien tai Aurinkoviikon yhteydessä, Sisupuistoon tai OP-areenalle. Osallistavan budjetoinnin summalla on mahdollista järjestää useampi tapahtuma
3. Minigolf-radan kunnostaminen ja ehostus
4. Kirjastoon lainattavaksi tekstiili- ja höyrypesurit
5. Beachvolley-kentän kehittäminen

Äänestys tapahtuu sähköisen linkin kautta tai paperilla Auran kunnanvirastolla. Äänestys avoinna 14.4. – 28.4.2025.

Paperiäänestys Auran kunnanvirastolla (Tuulentie 1) aukioloaikojen mukaisesti arkisin klo 9-15.