Tervetuloa Auran joulunavaukseen pe 24.11.2023 klo 17-20!

Auran joulunavaus järjestetään Monitoimitalo Auraamon pihalla (Turuntie 1, 21380 Aura). Uutuutena on Auraamon takapihalle rakentuva joulupolku, jonne myös esimerkiksi joulupukki saapuu tavattavaksi!

Joulunavauksessa loistavat jälleen ajoneuvojen jouluvalokulkueen tuhannet ledvalot

Aurassa tullaan järjestämään jo kolmatta kertaa ainutlaatuinen ajoneuvojen jouluvalokulkue. Tuhannet ledvalot häikäisevät yleisön toiveesta jälleen, kun paikalliset yrittäjät, muut autoharrastajat sekä valokulkueeseen osallistuvat aktiivit tuunaavat omat menopelinsä jouluvaloilla ilahduttaakseen joulunavaukseen osallistujia. Ajoneuvojen jouluvalokulkue oli valaisemassa ensimmäistä kertaa Auran joulunavauksessa vuonna 2021. Vastaavaa ei oltu Suomessa ennen järjestetty. Tänä vuonna valokulkue saa uuden vivahteen, sillä ajoneuvoja on mukana ennätysmäärä ja äänestää voi suosikkiaan kahdessa eri sarjassa! Ensimmäisenä lähtevät liikkeelle tuunatut henkilöautot, polkupyörät sekä muut kaksipyöräiset ja viimeisenä tulevat isot ja näyttävimmät raskaat ajoneuvot. Ajoneuvojen jouluvalokulkueessa tullaan näkemään mm. traktoreita, pakettiautoja, rekkoja sekä linja-auto. Isojen ajoneuvojen kulkueen kärjessä traktorin kärryssä kulkevat myös kuulemamme mukaan itse joulupukki sekä joulumuori!

Lue lisää verkkosivuiltamme osoitteesta: https://aura.fi/joulunavaus/