Auran kunta
Aura on voimakkaasti kasvava, pieni ja viihtyisä kunta Auranmaalla, Turun kupeessa. Alueen tunnus, Aurajoki, virtaa kauniina ja leveänä Auran halki. Auran kunta on Suomen itsenäisyyden ikäinen, sillä se on perustettu vuonna 1917. Aurassa yhdistyvät vilkas ja edustava taajama ja arvostettu kulttuuriympäristö.
Aurajoen rantaa seurailevaa maantietä kulkiessaan voi ihastella maaseutumaisemaa, vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria ja hoidettuja, nykyaikaisia asuintaloja.
Asemanseudun uudenaikaisissa liiketiloissa lukuisat pienet palveluliikkeet tarjoavat asiakkaille monipuolisia ja lämminhenkisiä palveluja. Aura sijaitsee erittäin hyvien liikenneväylien varrella eikä kunnasta tarvitse lähteä palvelujen ja tuotteiden perässä muualle ostoksille. Vuosina 1975-1995 Auran väkiluvun kasvu on ollut valtakunnan suurin, huikeat 44%.
Kuntatietoa
Sijainti
Aura sijaitsee Varsinais-Suomessa valtatie 9:n ja kantatie 41:n tuntumassa hyvien tieyhteyksien varrella.
Etäisyyksiä Aurasta:
Turku 30km
Tampere 125km
Helsinki 160km
Kunta on pinta-alaltaan suhteellisen pieni ja asutus on paljolti keskittynyt keskustan taajamaan.
Toinen, pienempi taajama sijaitsee Auran kirkon läheisyydessä.
Kokonaispinta-ala 95,58 km2
– maa 95,01 km2
– sisävedet 0,57 km2
Asukasluku 3959 (tammikuu 2021)
Veroprosentit 2021
– Tulovero 21,50 %
– Kiinteistöverot 1,20 % (yleinen), 0,60 % (vakituiset asunnot), ja 1,20 % (muut asuinrakennukset)