Apua ja neuvoja kunnan liikuntapalveluissa ja muussakin liikkumisessa antaa
Janiika Toivoniemi
hyvinvointikoordinaattori
puh. 040 183 4929
Maksuton liikuntaneuvonta
Auran kunnan maksuton liikuntaneuvonta voi olla apunasi oman liikuntaharrastuksen aloittamisessa. Liikuntaneuvonta on henkilökohtaista ohjausta, joka on aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaista. Liikuntaneuvonnan asiakkaiden kanssa on esim. aloitettu kuntosaliharrastus, käyty kävelylenkeillä, tutustuttu Auran kunnan ulkoliikuntapaikkoihin, selvitetty paikallisia harrastusmahdollisuuksia sekä katsottu yhdessä fysioterapeutin kotijumppa-ohjeita. Joidenkin asiakkaiden kanssa tavataan vain kerran, toisten kanssa tavataan säännöllisesti kerran tai kaksi kuussa. Liikuntaneuvonta voi siis olla jokaisen asiakkaan kohdalla täysin erilaista.
Liikuntaneuvonta kuuluu kaikille auran kuntalaisille ikään, sukupuoleen tai kuntotasoon katsomatta. Tärkeintä on, että olet itse halukas aloittamaan liikuntaharrastuksen ja olet motivoitunut tekemään muutoksia arkeesi. Liikuntaneuvonnan asiakkaaksi pääset helposti ottamalla yhteyttä Hyvinvointikoordinaattoriin joko soittamalla, viestitse tai sähköpostitse varataksesi yhteisen ajan. Ensimmäisellä tapaamisella tehdään suunnitelma jatkoa varten.
Mitä liikuntaneuvonta ei ole? Se ei ole esimerkiksi kisoihin tähtäävää valmennusta, kuntoutusta eikä terapiaa, mutta se voi olla apuna esim. kuntoutuksesi päätyttyä. Mikäli liikuntaneuvonnan aikana todetaan, että jokin muu palvelu olisi sinulle sopivampaa, hyvinvointikoordinaattori auttaa myös palveluohjauksessa eteenpäin.
Liikuntaneuvontaa Aurassa tarjoaa kunnan hyvinvointikoordinaattori Janiika Toivoniemi. Tavoitat hänet puhelimitse numerosta 040-1834929 tai sähköpostilla janiika.toivoniemi@aura.fi. Janiika on itsekin löytänyt liikunnan elämäänsä vasta aikuisena ja on erikoistunut nimenomaan aloittelijoiden ja elintapamuuttujien ohjaamiseen, joten häneen uskallat olla yhteydessä hyvin matalalla kynnyksellä!
Kuntosaliharjoittelu senioreille SunSalilla
Auran vapaa-aikatoimi mahdollistaa tuellaan senioreille edullisen kuntosaliharjoittelun SunSalilla. Vuonna 2020 valikoimassa on SenioriStartti (matalan kynnyksen tunti), SenioriKierto (tehokas kiertoharjoittelutunti), SenioriVoima (kuntosaliharjoittelu eri lihasryhmille) sekä Lavis (lavatanssin ja jumpan välimuoto). Lue lisää SunSalin verkkosivuilta.
Lainattavat liikuntavälineet kirjastossa
Auran vapaa-aikatoimi on hankkinut kirjastoon lainattavaksi erilaisia liikuntavälineitä, jotka ovat vapaasti lainattavissa kirjastokortilla. Tällä hetkellä valikoimissa on:
- Pöytätennissetti sis. mailat, pallot ja verkko
- Palikkapeli (”mölkky”)
- Kroketti
- Kuminauhasetti, kolme erilaista vastusta (2 kpl)
- Tasapainolauta
- Pilatesrengas (2 kpl)
- Tennismailat ja pallot
- Rullalauta + suojukset (kypärä, polvet, kyynerpäät, ranteet)
- Frisbeegolfkori + paketti kiekkoja (2 settiä)
- Petankki
- Bungypump-kävelysauvat vastuksella
- Sulkapallomailat, pallot ja verkko
- Painollinen hulavanne (1,5 kg)
- Minigolfmailat (useita, kolmea eri kokoa) + pallot, kirjoitusalusta ja taulukko
Toiveita uusien välineiden hankintaan saa esittää sekä kirjastoon että vapaa-aikasihteerille.
[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]